Mikä on Divi?
Divi on Elegant Themesin kehittämä WordPress-teema ja sivurakentaja, jonka avulla voidaan luoda niin kotisivuja, verkkokauppoja kuin blogejakin. Valmiita teemoja eli kotisivupohjia saa muokattua tarpeidensa mukaisiksi nopeasti, monipuolisesti ja ennen kaikkea helposti.
Divi on tilastojen mukaan alallaan maailman suosituin sivurakentaja, ja sitä hyödyntävät jo sadat tuhannet henkilöt ja yritykset. Diviin tutustuminen on helppoa, sillä ohjelmaa voi kokeilla ensin ilmaisen demoversion avulla.
Kenelle ja mihin ongelmaan Divi tuo ratkaisun?
Divi on suunnattu sekä ammattilaisille että ensi kertaa verkkosivuja luoville ja kaikille siltä väliltä. Lisäksi sitä voivat hyödyntää niin yksilöt kuin erikokoiset yritykset ja yhteisötkin. Freelancereita Divi auttaa verkkosivujen luomisessa asiakkaille ja mahdollistaa hyvinkin erilaisten sivustojen luomisen samalla ohjelmalla. Toimistoihin Divi tuo tehokkuutta edullisesti. Kotisivuja rakentaville yksilöille Divi tarjoaa helpon työkalun, jonka avulla aloittelijatkin saavat tuotua esille omia visuaalisia näkemyksiään.
Ominaisuudet
Divi on noussut alansa johtavaksi ohjelmaksi hiottujen ominaisuuksiensa ansiosta. Ensinnäkin se on nostanut verkkosivustojen visuaalisuuden uudelle tasolle teemojensa ja editorinsa ansiosta. Tarjolla on yli 100 valmista verkkopohjaa, yli 800 erilaista designia ja yli 40 sisältöelementtiä, joiden avulla verkkosivua on hyvä lähteä rakentamaan. Vaikka valmista hyödyntämällä pääsee pitkälle, Divin etuihin kuuluu myös se, että kaikki on halutessa muokattavissa myös yksilölliseksi pienimpiä yksityiskohtia myöten.
Verkkosivujen muokkaaminen WordPressin avulla saattaa turhauttaa monia, sillä muutosten tarkastelu edellyttää hyppimistä editorin ja muokattavan sivun välillä. Yksi Divin parhaista ominaisuuksista onkin tämän ongelman ratkaiseminen. Kun sivuja muokataan yksilöllisiksi Divin front end page builder -sivurakentajan avulla, muutokset näkee välittömästi ja yhdestä ja samasta paikasta. Klikkaa ja kirjoita, kopioi ja sijoita – kaiken tämän voit tehdä helposti ja suoraan rakennettavalla tai muokattavalla sivulla.
Divin parhaisiin ominaisuuksiin kuuluu eittämättä myös sen helppokäyttöisyys. Divin käyttäminen ei vaadi koodaustaitoja, ja ongelmatilanteissa ja alussa auttavat niin Elegant Themesin asiakaspalvelu kuin sen laaja jäsenyhteisökin. Lisäksi ohjelmaan tutustuva voi hyödyntää siitä laadittuja opetusvideoita. Monipuolisuutensa ja mahdollisuuksiensa ansiosta Divi sopii loistavasti myös kokeneille ammattilaisille. Jos koodaamista hallitsematon voi tehdä ohjelmalla vakuuttavia blogeja ja kotisivuja, koodaamista osaava pystyy tekemään sillä varsin vaivattomasti suorastaan taikoja.
Divi hinta
Diviä voi kokeilla ilmaisella demoversiolla. Demoversion avulla saa ensikosketuksen ohjelman käyttöön ja siihen, millaisia sivuja sen avulla saa rakennettua. Jos vakuutut, Divi tarjoaa kaksi erilaista vaihtoehtoa. Yhtenä vaihtoehtona on ostaa käyttöoikeus vuodeksi hintaan 89 dollaria (tilanne 11.11.2021). Toinen vaihtoehto on niin sanottu elinikäinen sopimus, jolla ohjelman saa rajattomaksi ajaksi käyttöönsä hintaan 249 dollaria. Molemmat vaihtoehdot sisältävät nettisivujen teko-ohjelman, teemat, lisäosat, päivitykset, asiakastuen ja peruutusoikeuden.
Divi kokemuksia
Diviä on kehuttu saumattomaksi ja joustavaksi käyttää, ja se on antanut käyttäjille hyviä tuloksia lyhyessä ajassa. Uuden verkkosivuston perustaminen on hoitunut nopeasti. Myös asiakastuki on ollut aina valmiina auttamaan.
Sivustolla luotu design ei ole aina siirtynyt automaattisesti mobiiliin ja muihin laitteisiin. Runsaiden koodien vuoksi Divillä rakennettuja verkkosivuja on väitetty hitaammaksi kuin muilla työkaluilla tehtyjä.
Arvostelu
Ohjelman vankkaa suosiota ja nousemista alansa kärkeen ei tarvitse ihmetellä. Kyseessä on WordPress-teema ja sivurakentaja, jonka avulla luodaan entistä visuaalisempia ja vaikuttavampia verkkosivuja ennennäkemättömän nopeasti ja harvinaisen helposti. Kun ohjelman mahdollisuuksia lisäksi kehitetään, päivitetään ja laajennetaan jatkuvasti, näyttää tulevaisuuskin hyvältä. Ostamalla Divin elinikäisen käyttöoikeuden saat ohjelman käyttöösi niin pitkäksi aikaa kuin haluat ja voit luoda sillä niin monet verkkosivut kuin haluat.
Kuten missä tahansa sovelluksessa ja työkalussa, Diviin sisälle pääseminen voi viedä hetken. Pelkästään valmiita verkkopohjia on tarjolla niin runsaasti, että pää voi mennä pyörälle. Demoversio auttaa tutustumisessa, mutta sen näyttämää monipuolisuutta ei kannata pelästyä. Ongelmatilanteissa tuki, videot ja myös laajalti suomen kielellä löytyvät ohjeet auttavat. Divin hinta-laatusuhde on hyvin kohdillaan, ja lisäksi oston yhteydessä tarjotaan erittäin reilu 30 päivän peruutusoikeus rahojen palautuksineen.
Tutustu lisää
Softia.fi:n avulla pystyt etsimään ja vertailemaan erilaisia yrityssoftia. Tutustu kaikkiin arvosteluihimme ja löydä tarpeisiisi sopivin sovellus arvostelut-sivulta.
Suosittuja WordPress-pohjaisten verkkosivujen sivunrakennustyökaluja
Lue tekemämme arvostelu:
- Outgrow on tehokas työkalu, joka auttaa yrityksiä tehostamaan markkinointiaan hyödyntämällä interaktiivista verkkosisältöä kohdeyleisön sitouttamiseen.
- Divi on Elegant Themesin kehittämä WordPress-teema ja sivurakentaja, jonka avulla voidaan luoda niin kotisivuja, verkkokauppoja kuin blogejakin.
- SeedProd on WordPress-lisäosa, jonka avulla laskeutumissivujen tekeminen onnistuu käden käänteessä ilman koodaustaitoja.
- Visual Composer on WordPress-pohjaisille verkkosivuille tarkoitettu sivunrakennustyökalu, jonka avulla voit muokata sivuasi monipuolisesti.
- Beaver Builder on WordPressin lisäosa, jolla saa rakennettua mieleisensä ja yrityksen imagoon sekä brändiin sopivat verkkosivut.
- Elementor on WordPress-pohjaisille sivuille tehty sivunrakennustyökalu, jonka avulla voi rakentaa verkkosivuja yksinkertaisen ja kätevän visuaalisen editorin avulla.
Muita suosittuja vaihtoehtoja (arvostelu tulossa!)
Aiheeseen liittyvä blogit
WordPress-lisäosta verkkosivujen tukena
Verkkosivut helposti – llmainen vai maksullinen alusta?
Koitko tämän sisällön hyödylliseksi?
Klikkaa tähteä arvion antamiseksi!
Keskimääräinen arvio 0 / 5. Arvioiden määrä: 0
Ei arvioita. Ole ensimmäinen!
Kiitos arviostasi!
Auta meitä kehittämään sisältöämme.
Kerro mitä voisimme tehdä paremmin.